tiistai 2. elokuuta 2016

Tästä se lähtee!

Kirjoittaja on alun perin Pohjanmaalta, mutta ei Laihialta. Pohjanmaalla kaikki on suurta ja komiaa, myös kulutus. Tämän blogi seuraa tuhlaajaprinsessan matkaa kohti oman talouden hallintaa.

Kotiolot muovaavat väistämättä asenteita ja arvoja ja näin keski-iän kynnyksellä haluan katkaista ikävän kierteen, johon olen joutunut ja ottaa hallintaani oman kulutukseni. Tavoitteenani on saada säästöön jokainen kuukausi vähintäänkin muutama kymmenen euroa, tulevaisuudessa enemmän. 

Meillä kotona hoettiin aina, ettei ole rahaa mihinkään, mutta silti tehtiin matkoja ja harrastettiin. Ruokaa meni roskiin ihan hirvittäviä määriä, kun vastuulliset vanhemmat eivät suunnitelleet ostoksiaan (sori mutsi ja faija!). Kun muutin ensimmäistä kertaa omilleni opiskelemaan, isäpappa antoi minulle sivu-Visan, jossa oli 2000 €/kk käyttövaraa. No arvaatte varmasti, että rinsessa kulutti kuukaudessa opintotukensa + 2000 €/kk aivan surutta kaikenlaiseen hömppään. Asuin tietenkin vanhempien omistamassa asunnossa, joten asumiskulut olivat minimit. Sähkön maksoin itse. No, okei, siis Visalla. 

Tunnen ikävän pistoksen rinnassa, kun luen yllä olevaa tekstiä. Jos olisin pysähtynyt vähän aiemmin, suunnitellut elämääni ja miettinyt tavoitteitani, ei tarvitsisi keski-äkäisenä miettiä, mitä ihmettä tapahtui. 

Pankkini on taattu maalaispankki OP, ja sieltä tämän vuoden alusta lähtien Pivoa käyttäneeni voin sanoa olevani aivan järkyttynyt. Pivo on laiskan rinsessan alkeellinen kirjanpitäjä. Olen ylittänyt ”keskikulutukseni”, kuten Pivo minua iloisesti muistuttaa joka kerta kun aukaisen sovelluksen, joka viikko. Tämän vuoden jokaisena kuukautena ovat menoni ylittäneet tuloni noin 30-50 %. Tätä ylitystä olen, voi huh-huh sentään, kompensoinut Visalla, kuinkas muuten. Mutta nyt tuli loppu. Kurinpalautus edessä. Jos teen tämän julkisesti blogin kautta, paineet onnistua kasvavat. Tahto on kova, asenne on: Homma haltuun, NYT! 

Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaa tai tekemään muutoksia omassa elämässä! Kirjoitan päivityksiä noin kerran viikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti